1. Muutosten tuulet

LC Fallin ensimmäinen virallinen osa! I hope you like.

---

Vaikka Wendy ei tuntenut emäntäänsä oikeastaan mitenkään kahden päivän jälkeen, jokainen kuolema järkytti häntä. Välillä nainen huomasi vain nyyhkyttävänsä kesken hommien ja kokoajan talossa kulkiessa hänestä tuntui, kuin joku vaanisi hänen selkänsä takana. Wendy nukkui yöt huonosti ja näki painajaisia silloinkin, kun harvoin pääsi kunnolla uneen.

Yhden päätöksen  nainen oli tehnyt: Hän ei todella jäisi tähän taloon yksin. Niinpä hän näppäili adoptiotoimiston numeron ja adoptoi tyttölapsen. Wendy oli oikeastaan aina toivonut lasta, ja nyt oli hänen mielestään sopiva aika hankkia sellainen. Maailmassa oli liikaa lapsia, jotka näkivät nälkää tai oli hylätty tien reunaan ja Wendy halusi pelastaa edes yhden sellaisen.

Nainen käveli puhelun jälkeen sisälle, yläkertaan ja Carolinen huoneeseen. Huoneessa oli melko pimeää ja erittäin kylmä. Wendy huokaisi syvään ja nousi ylös, huoneesta pitäisi parissa tunnissa saada nyt jonkinlainen huone tytölle, mutta koska nainen ei halunnut neonpinkkiä huonetta, hän päätti käyttää nykyisen huoneen värejä pohjana uudelle huoneelle.

Huhkimisen jälkeen nainen käveli alakertaan. Takkatuli paloi edelleen, mutta koska päivä oli hieman lämpimämpi, siitä ei ollut mitään hyötyä. Portaat narisivat hiljaa Wendyn astuessa niille. Tavallaan hän oli jo tottunut niihin kauhuelokuvien efekteihin mitä talossa kuuli, mutta kyllä ne saivat naisen ihon kananlihalle edelleenkin, kunhan ne yhdisti tiettyihin ajatuksiin.

Wendy asteli takan luokse ja sammutti takkatulen. Hän hyräili sävelmää, joka muistutti kehtolaulua, mutta nainen ei itse ollut ikinä kuullut sitä kokonaan, vain pieniä pätkiä eri ihmisiltä. Wendy oli itse lapsena kiertänyt talosta toiseen eri vanhempien luokse, sillä naisen omat vanhemmat eivät olleet kykeneviä kasvattamaan häntä. Jo nuoruudessaan Wendy oppi pitämään huolta itsestään ja muista ympärillä olevista ihmisistä. Pian ovikello soi. Nainen pyyhki pölyä vaatteistaan ja käveli ovelle hymyillen.

Hetkisen kuluttua hänen edessään seisoi tyttö, jolla oli hunajan väriset hiukset ja siniset silmät. Wendy halasi tyttöä hellästi. Tyttö oli ehkä kaunein lapsi, jonka Wendy oli koskaan tavannut eikä hän saanut silmiään irti toisesta. Tyttö katseli olohuonetta ja Wendyä hiljaa, eikä oikeastaan tiennyt mitä voisi tehdä, hän oli ollut monta vuotta orpokodissa, joten oli jo tottunut samoihin naamoihin joka päivä, nämä kasvot olivat erilaiset.

Molemmat löysivät kuitenkin jo yhteisen sävelen ja Wendy yritti parhaansa mukaan saada tytön tuntemaan olonsa kotoisaksi. Onneksi molemmat tuntuivat olevan yhtä karismaattisen ujoja, mikä oli outo yhdistelmä, ja siksi juuri tulivatkin niin hyvin toimeen. "Voit mennä yläkertaan katsomaan huonettasi, lähin ovi rappusista", Wendy sanoi ja pyyhkäisi hiuksia tytön naamalta hymyillen. 

Tietenkin tyttö lähti kuin salamana katsomaan huonettaan, Wendy pystyi uskomaan että toisella ei ollut ollut omaa huonetta pitkään aikaan. Tytön nimi oli Veronica. Hän oli vahva tyttö, joka oli selvinnyt syövästä jo melko nuorena. Kuitenkin hoidon jälkeen Veronican vanhemmat olivat tytön hylänneet orpokodin porteille, mistä hänet sitten löydettiin ja vietiin sisälle. Wendy oli myös tietoinen, että adoptiolapsi ei olisi sopiva perijäksi, siinä tarvittaisiin yhteinen DNA, mutta olihan tässä vielä aikaa..

Veronica käveli reippaaseen tahtiin, juosta hän ei viitsinyt mutta vauhti oli kuitenkin yhtä kova. Hän katsoi yläkerran aulaa ja laskelmoi mikä ovi olisi oikea. Lopulta hän päätyi omasta mielestään lähimpään oveen, joka osoittautuikin oikeaksi. Oven takaa avautui upea lämminhenkinen huone tummine puisine huonekaluineen.

Ensimmäisenä Veronica iski silmänsä arkkuun, joka oli täynnä erilaisia rooliasuja. Tämän jälkeen hän katseli työpöytää, sänkyä, kirjahyllyä ja vaatekaappia joka oli vielä hieman tyhjä, mutta ehkä sen ymmärsi, eihän Wendy ollut tiennyt tytön vaatekokoa. Veronica oli onnellisempi kuin koskaan, ja vihdoin hänestä alkoi tuntua, että kaikki onnistuisi sittenkin. Hän saisi toivottavasti asua tässä talossa koko nuoruutensa, tavata ikäisiään koulussa ja viettää aikaa uuden äitinsä kanssa, joka vaikutti erittäin mukavalta.

Tyttö löysi upean laventelinsinisen prinsessamekon arkusta ja puki sen päälleen. Hän pystyi heti muuntautumaan rooliin, ja asteli ympäri huonetta kuin kuninkaallinen konsanaan. Veronica oli aina unelmoinut urasta näyttelijänä, tanssijana tai jonkinlaisena esiintyjänä.

Alakerrassa Wendy laittoi ruokaa, mitään erikoista hän ei vielä osannut, mutta juustopata kelpaisi toivottavasti Veronicallekin. Nainen oli itse kasvissyöjä, mutta jääkaapista löytyi silti myös lihaa ja sellaisia tuotteita mitä hän ei itse söisi. Wendy ei ollut sellainen ihminen, joka pakottaisi muut samanlaisiin tapoihin kuin minkälaiset hänellä itse oli.

Yläkerrasta Wendy kuuli iloisia ääniä, kun Veronica leikki. Tyttö tanssahteli valtikka kädessään ja heilutteli sitä ilmassa erilaisissa muodostelmissa ja äännellen erilaisia efektejä, joita valtikasta olisi kuulunut, mikäli sillä oikeasti voisi taikoa. Leikit kuitenkin keskeytyivät, kun alakerrasta kuului kutsu syömään. Veronica laittoi valtikan takaisin arkkuun, mutta asua hän ei halunnut vaihtaa, pitäisihän tytön näyttää se muillekin.

Keittiön ovet avautuivat ja sulkeutuivat, kun Veronica astui sisään. Wendy vilkaisi ovelle päin ja hymyili. "Tulit juuri ajoissa, tein juustopataa", nainen sanoi. Tyttö nyökkäsi ja asteli lähemmäs ruoka-astiaa. Hän oli oikeastaan kaikkiruokainen, joten olisi vaikea olla miellyttämättä tyttöä, mitä tahansa ruokaa tekisikään.

Wendy antoi Veronican ottaa ensin ruokaa, samalla kun hän itse asetteli tytön hattua paremmin. Veronica lappasi ruokaa lautaselle, hän ei itse ollut edes tajunnut miten pitkään hän oli ollut syömättä ja kuinka nälkäinen hän oli ollut. Tyttö otti lautasensa ja käveli ruokapöydän ääreen syömään. Myös Wendy otti ruokaa lautaselleen ja käveli tytön perässä pöydän ääreen.

"Asusi on hieno, mitä pidit huoneestasi?" Wendy kysäisi nielastuaan ensimmäisen lusikallisen ruokaa. Veronica otti vielä nopeasti pari lusikallista, nielaisi ja käänsi katseensa naiseen. "Se on mahtava, kiitos", hän vastasi ja hymyili pikaisesti, ennen kuin syventyi taas syömään. Wendy hymyili, sillä se että Veronica oli tyytyväinen sai myös hänet itsensä tyytyväiseksi.

Ruokailun aikana Wendy selitti asioita koulusta, nukkumaanmenoajoista ja sen sellaisista arkisista asioista. Veronica vastasi nyökkäyksillä ja hymyillä, mutta muuten keskittyi aika lailla syömiseen. Lopulta Wendykin hiljentyi ja alkoi syömään. Kuten voi arvata, ensimmäisenä syönyt oli Veronica, joka kiitti ja katosi yläkertaan. 

Wendy tiskasi pikaisesti ja asteli itsekin ylös koputtaen tytön ovelle. Saatuaan luvan astua sisään, nainen näki Veronican jo hautautuvan peiton alle. Hän oli tulossa peittelemään, mutta suunnilleen kirjahyllyn kohdalla ollessaan, hän muisti erään asian. "Haluaisitko, että luen sinulle jotain?" Nainen kysyi hieman hiljaisemmalla äänellä, päivä oli ollut molemmille melko rankka ja väsymys alkoi painamaan. Veronica kuitenkin nyökkäsi ja Wendy valitsi kirjahyllystä kirjan.

Hän istuutui sängyn reunalle, ja alkoi lukemaan. Kirjaksi nainen oli valinnut kokkauskirjan, koska hän oli lukenut jostain aikaisemmin, että myös iltasatu voi olla opettavainen. Veronica kuunteli keskittyneesti, vaikka välillä silmäluomet painuivatkin kiinni. Tyttö pinnisteli hereillä, mutta lopulta uni vei voiton. 

Wendy vei kirjan kirjahyllyyn ja suukotti tyttöä poskelle. Nainen peitteli toisen tarkasti, sammutti kynttilät ja poistui huoneesta. Huomenna olisi Veronican ensimmäinen koulupäivä uudessa koulussa, ja Wendy pystyi vain kuvittelemaan kuinka paljon tyttöä jännitti.

Nainen kävi ripeästi suihkussa ja teki muutkin iltatoimet. Kello oli jo melko paljon, ja myös hänellä itsellään oli suunnitelmia huomiselle, nimittäin työn etsiminen. Wendy kuivasi itsensä suihkun jälkeen, vaihtoi yöpuvun päälleen ja meni nukkumaan. Oli paljon helpompaa kulkea huoneeseen, kun hän oli poistanut laudat oven edestä. Muutos oli ollut vasta pientä tulevien kunnostuksien rinnalla.

---

Kun aamu alkoi sarastamaan, Veronica oli jo herännyt virkeänä. Hän kävi vessassa, pesi hampaansa ja harjasi hiuksensa. Tyttö oli tottunut heräämään jo aikaisin, ja se oli oikeastaan melko hyvä, näin hän ehtisi hyvin kouluun. Veronica tunsi vastassaan myllerrystä, mutta se taisi johtua jännityksestä tai nälästä.

Aamutoimien jälkeen tyttö meni alakertaan. Hän sytytteli valoja samalla kun suuntasi keittiöön. Veronica ei ollut tuntenut vatsassaan totisesti pelkkää jännitystä, vaan hänellä oli nälkä. 

Tyttö löysi jääkaapista vohveleita ja hillopurkin. Hän laittoi vohvelit lautaselle ja siveli päälle hieman hilloa. Veronica istuutui samalle paikalle, kuin eilen ja alkoi mussuttamaan tyytyväisesti ruokaansa, vaikkei vohvelit olleetkaan ehkä niitä tuoreimpia, niin makoisia ne olivat silti. Syömisen jälkeen tyttö tiskasi lautasen ja laittoi sen kaappiin. Hän vaihtoi myös vaatteet, eihän kouluun voisi yöpuvulla mennä.

Veronica oli täysin valmis jo 15 minuuttia ennen koulubussin tuloa. Hän meni terassin rautakeinuun istumaan. Aurinko oli jo noussut melkein kokonaan taivaalle, ja päivä oli muutenkin kaunis, silti tytöstä ei tuntunut erityisen hyvältä. Entä jos hän ei saisi ystäviä? Tai mikä pahempaa, entä jos häntä ruvettaisiin kiusaamaan? Ajatukset lentelivät tytön päässä, vaikka hän kuinka yritti olla ajattelematta sellaisia.

Veronica heilutteli jalkojaan, jotka eivät ylettäneet maahan. Oli muuten hiljaista, paitsi että pari lintua lauleskelivat kauempana. Tyttö huokaisi syvään ja kurkisti keittiön ikkunasta kelloa, vielä 10 minuuttia. Kuinka minuutit pystyivätkin lipua niin hitaasti?

Wendykin oli herännyt ja nähnyt keittiön ikkunasta Veronican istuskelemassa terassilla. Nainen astui ovesta ulos ja käveli tytön viereen. Hän istuutui, mutta ennen kuin mitään ehdittiin sanoa, Veronica näki jo kauempaa ajavan keltaisen koulubussin. Tyttö suukotti äitiään poskelle, nappasi reppunsa ja lähti kävelemään kohti bussia. 

Wendy käveli samaa matkaa tytön kanssa, mutta jäi postilaatikolle maksamaan laskuja. Naisen satumaa muuttui todeksi, kun hän avasi 500$ laskun. Hän huokaisi syvään, allekirjoitti laskun ja laittoi sen takaisin postilaatikkoon. Onneksi hän tosiaan oli perinyt 10 000$ emännältään, ja siihen päälle vielä hänen omat parin tuhannen dollarin varat, Wendyn rahatilanne oli oikeastaan melko hyvä. Ja rahaa tarvittaisiinkin talon remonttiin.

Veronica kipitti koulubussia kohti. Bussi oli mennyt melko kauas, mutta ehkä pieni kävelymatka tekisi tytölle hyvää, ennen kuin hän astuisi bussiin kaikkien arvosteltavaksi. Tyttö kuitenkin yllättyi huomatessaan, että bussi oli tyhjää täynnä. Veronica tervehti helpottuneena bussikuskia ja meni istuutumaan suunnilleen bussin keskiosaan ikkunan puolelle. 

Myös Wendy lähti kaupungille, hän kävi työhaastattelussa ja sai työn. Tämän jälkeen hän soitti ja palkkasi itselleen työmiehen, naista ei totisesti oltu autettu antamalla rakennustaitoja, joten ehkä olisi parempi antaa ammattilaisten hoitaa vaikeammat hommat. Puhelun jälkeen Wendy kävi ruoka- ja kirjakaupassa, vaikkei jälkeisemmästä löytänytkään mitään.

Kotona oli kuitenkin joku. mustatukkainen ja ruskeasilmäinen mies seisoi talon edustalla pidellen sylissään tyytyväisen näköistä mäyräkoiraa. Wendy oli tilannut taksin ja jäi kyydistä hieman kauempana, ulkoilma tekisi hänelle varmasti hyvää. Jo kauempaa nainen näki pihalla seisovan hahmon. Hän juoksi kovaa vauhtia hahmon luokse.

Wendy tuijotti miestä kysyvästi samalla kun tämä laski koiransa maahan. "Olette varmaan Wendy Fall, no palkkasitte työmiehen ja tässä minä olen", mies selitti ja jatkoi: "Olen Charlie Obster ja toivon, ettette pahastu että otin mukaani koirani Cabon. Se on todella kiltti ja seuraa minua kuin hyeena saalistaan." Wendyn kasvoille nousi hymy, ei mies mikään murhaaja ollut. Hän kätteli Charlieta ja selitti rakennusprojektista.

Ensimmäisenä kaadettiin suurin osa puista, ja se kävi äkkiä. Charlie käytti ihmeellisen näköistä konetta apuna, eikä Wendyn tarvinnut kysyä mitä kone teki, koska ei olisi tajunnut kuitenkaan.  Myös yksi tontin monista lammista imettiin kuiviin ja täytettiin.

Myöhemmin samana päivänä myös Wendyn itse tilaama traktori tuli ja se saisi samalla viedä myös talosta löytyneet roinat pois. Naisen onneksi Charlie osasi käyttää traktoria ja miehellä oli siihen luvatkin, joten toista työmiestä ei pitänyt tilata.

Nainen kutsui Charlien ja Cabon myös asumaan rakennusprojektin ajaksi Fallien luokse, sillä ei olisi mitään järkeä, että joka ilta myöhään, kun mies lopetti työt, hän lähtisi viereiseen kaupunkiin ajamaan ja tulisi heti aamulla takaisin. Mies hyväksyi kutsun mielellään, koska näin säästettäisiin paljon aikaa. 

---

Kertokaahan taas mitä tykkäsitte uudesta osasta ja varsinkin siitä, onko kuvien muokkaus nyt sopiva, vähensin sitä puoleen siitä mitä se aikaisemmin oli. :) Kuvia on tosiaan vaan 35, mutta koska tämän kohdan jälkeen olisi alkanut uusi kohtaus, niin halusin jättää sen mielummin ensi osaan.